Paras espressokone kotiisi

Paras espressokone kotiisi

Meidän nykyaikainen maailma eroaa täysin siitä, missä meidän vanhemmat asuivat. Meitä ympäröivät itse ajavat autot, kännykät, joihin on sisäänrakennettu laskimet (muistatko kun matikanopettaja ei luvannut käyttää laskinta koulussa koska „et pysty ottamaan sitä mukaasi kaikkialle minne menet“?..) ja, tietenkin, maukas kahvi, jota saa helposti ja nopeasti. 

Saattaa tuntua siltä, että suurin osa teknologioista on kehittynyt luonnollisesi, eikä ole yhtä ihmistä tai asiaa ketä voidaan kiittää siitä elämästä, joka meillä nykyään on. Mikä tulee kuitenkin laadukkaaseen kahviin, jota on nykyään niin helppo saada, ja kotikäyttöisiin espressokoneisiin, niillä on varmasti yksi katalysaattori, joka meidän pitäisi huomioida. Se on nimeltään „the third coffee wave“ (kolmas kahviaalto).

„The Third Coffee Wave“

Kolmanneksi kahviaallkosi sanotaan liikettä, joka alkoi vuonna 2000. Suunnilleen siihen aikaan alkoivat ilmestyä erikoiskahvilat – niissä kahvin valmistusta pidettiin taiteeksi ja ajan mittaan siitä tuli kuin tulikin todellinen taide ja tiede. Baristat ja kahviloiden omistajat korottivat kahvin valmistuksen ja siihen käytettävien kahvipapujen standardeja. Tämä johti lukuisien mikrotilojen (pienet kahvitilat) kehittymiseen.  Sen sijaan, että myydä kahvia isoille yrityksille, viljelijät alkoivat myydä kahvia suoraan erikoistuneille kahviloille.

Lopulta meihin – niiden kahviloiden asiakkaisiin – alkoivat myös vaikuttaa nämä muutokset. Lopetimme tavallisen italialaisen espresson juomisen ja aloimme etsiä jotain paljon erikoisempaa. Hitaasti me unohdimme yleensä kahviin liittyvän kitkeryyden ja annoimme luonnolliselle kitkerän happamalle Arabicalle mahdollisuuden – huomasimme, että oikeissa käsissä voivat paljastua epätavalliset kahvin maut, jotka ovat mitä mahtavimmat.

Ajan kuluessa kahvin ystävien uteliaisuus vain kasvoi. Uusia makuja ja kahvilajikkeita etsiessä, vierailimme lukuisissa kahviloissa, jotka tarjosivat erinomaisia kahvijuomia. Se ei vain opettanut meitä kiinnostumaan ja rohkeasti tutkimaan kahvin maailmaa, mutta se myös herätti sisällämme olevan luvan annostelun vaiston. 

Kotona valmistettu espresso

Kun ollaan maistettu kahviloiden tarjoamat juomat, haluaisimme kenties valmistaa itse juomia. Tämän idean toteuttamiseksi espressokoneiden valmistajat joutuivat kehittämään koneitaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Onneksi he ottivat haasteen vastaan: kahviloissa löytyvistä kömpelöistä koneista tuli kompakteja laitteita, jotka sopivat jokaiseen sisutukseen säilyttäen isompien koneiden ominaisuudet. Luotuaan kotikäyttöön tarkoitetut espressokoneet, mekin saimme alkaa luoviksi. Pitää kuitenkin sanoa, että ollakseen tällä tavalla luova, tarvitsee myös tietoja ja taitoa. Vain kaksi viimeistä auttavat kesyttämään nämä villit kahvinvalmistusoliot ja hyödyntää kaikkia niiden ominaisuuksia. 

Puoliautomaattiset kahvikoneet perustuvat syyn ja seurauksen prinsiippiin Tämä tarkoittaa sitä, että mitä enemmän koetat oppia maukkaan kahvin valmistamista, sitä laadukkaammat valmiit juomat ovat. Tärkeä osa maukkaan kahvin valmistamista on pelkkää teoriaa. Sinun täytyy oppia kaikki kahvin jauhamisesta, oikeasta veden lämpötilasta ja kahvin oikeanlaisesta virtauksesta vain lukemalla oikeita osioita käyttöohjeesta. 

Valitettavasti, muut puoliautomaattisen kahvikoneen käyttämiseen liittyvät hienovaraisuudet vaativat pitkän yritysten ja erehdysten prosessin. Sinun ehkä täytyy tampata kahvi tai vaahdottaa maito monta kertaa ennen kuin teet sen oikein. Vaikka tämä saattaa tuntua kidutukselta, lopputulokseen kannattaa varmasti pyrkiä – se on kahvi joka on aivan täydellistä ja se on sinun valmistama! Kun olet tehnyt jokaisen vaiheen täydellisesti, voidaan taata, että sinun ei tarvitse enää koskaan käydä kahvilassa. Miksi sinun tarvitsisikaan? Loppujen lopuksi, maukkain kahvi mitä olet koskaan maistanut, odottaa sinua kotona!

Täydellinen maku

Parhaiden papujen löytäminen ja niille sopivan reseptin täydellisesti oppiminen antaa sinun nauttia täydellistä espressoa. Täyteläinen crema, jolle on ominaiset tiikeriraitojen kuviot. Kertoen kaikille, että juoma on juuri valmistettu täydellisesti. Sen alla on täyteläinen siirappinen espresso, jonka pelkkä haju karkottaa jo unen. Ja sitten on tietenkin ensimmäinen taianomainen siemaisu, joka on pelkkää nautintoa. Tämä on kahvi, josta me kaikki ollaan unelmoitu – ja puoliautomaattinen kone auttaa sinua sen valmistamisessa.

Puoliautomaattinen kahvikone: mihin sinun tulisi kiinnittää huomiota?

Jos olet koskaan käynyt kahvilassa ja barista on valmistanut sinulle kahvin kahvikoneella, laite on ollut mitä todennäköisimmin puoliautomaattinen. Kuten nimestäkin jo näkee, osan työstä tekee kone, kun taas loput on sinun tehtävä. Sinun ilmeisesti ei tarvitse kurkkia kovin syvälle kahvikoneesi uumeniin valmistaaksesi juomia, mutta tietämys erilaisista kahvikoneesi osista on varmasti hyödyksi. Sen lisäksi, jos etsit parasta puoliautomaattista konetta kotiisi, huomioimista tarvittavien teknisten ominaisuuksien tietäminen on varmasti hyödyksi, jotta pystyt tekemään oikean valinnan.

Vesisäiliö vai suora yhteys vesijärjestelmään?

Pusiau automatinio kavos aparato vandens talpa

Suurimmalla osalla kotikäyttöön tarkoitetuista espressokoneista on irrotettava vesisäiliö, jonka pystyt itse täyttämään. Pari asiaa, jota harkita tässä: ensinnäkin säiliön irrottamisen ja täyttämisen pitää olla helppoa. Toiseksi, tankin kapasiteetin pitää vastata sitä juomien määrää, mitä aiot päivittäin valmistaa. Jälkimmäinen on enemmän kätevyyden ja hygienian kysymys: jos valmistat päivässä vain pari kupillista päivässä ja säiliösi on erittäin iso, vedestä saattaa tulla ”tunkkaista” jonkun ajan kuluessa. Jos kuitenkin valmistat paljon latteja ja espressoja erittäin pienellä vesisäiliöllä, sinun täytyy täyttää säiliötä monta kertaa päivässä. 

Vesisäiliön sijasta joillakin espressokoneilla on vesiyhteys, eli ne voi yhdistää suoraan vesijärjestelmään. Tämä on erittäin kätevää, sillä sinun ei tarvitse murehtia vesisäiliön täyttämistä. Putkistoon yhdistetty espressokone silti kadottaa osan liikkuvuudestaan. Sen lisäksi sellaiset espressokoneet ovat yleensä kalliimmat ja vievät enemmän tilaa. 

Lämmitysjärjestelmät espressokoneille

Kahvin valmistamiseen tavallisen veden käyttämisen sijasta, me käytämme vettä, joka on jo lämmitetty. Muista, että vesi on yksi tärkeimmistä ainesosista jokaisessa kahvijuomassa. Espressosi laatu riippuu sen valmistamiseen käytetyn veden lämpötilasta, kuten myös tämän lämpötilan jatkuvuudesta.

Mikä tulee espressokoneista löytyviin lämmitysjärjestelmiin, ne n jaettu neljään ryhmään: laitteessasi saattaa olla lämmityselementti (lämpölukko), se voi olla yksi boileri, siinä voi olla lämmönvaihdin (HX), tai se saattaa olla kahdella boilerilla espressokone. Nyt, miten ne eroavat toisistaan?

Espressokoneet lämpölukolla tai lämpökierukalla

Tämä nopea lämmitysjärjestelmä löytyy lähtötason espressokoneissa. Vesi lämmitetään kun kahvinvalmistusnappia painetaan. Tämän järjestelmän suurin etu: kuuma vesi on hetkessä valmis ja sinun ei tarvitse odottaa sen lämpenemistä. Huono puoli: tämä järjestelmä ei pysty takaamaan tasaista lämpötilaa, joten espresson laatu saattaa hieman kärsiä (nämä erot maussa pystyt tosin tunnistamaan vain jos olet todellinen kahvigurmaani). Sen lisäksi et pysty valmistamaan kahvia ja vaahdottamaan maitoa samanaikaiseksi: nämä kaksi pitää tehdä peräkkäin.

Kannattaa myös huomauttaa, että lämpölukolla järjestelmää näkee yleensä halvemmissa kahvikoneissa. Lämpökierukalla järjestelmä on innovatiivisempi: se on erittäin kestävä, nopea ja pystyy säilyttämään tasaisen vedenlämpötilan.

Espressokoneet yhdellä boilerilla

Jotkut espressokoneet ovat varustettu yhdellä boilerilla jota käytetään veden lämmittämiseen. Toisin kuin lämpölukko/lämpökierukka järjestelmät, tämä takaa tasaisen lämmityksen pienelle veden määrälle (tarkka määrä riippuu boilerin koosta). Suurin etu: tasainen veden lämpötila. Huono puoli: riippuen boilerin koosta sinun ehkä täytyy odottaa veden lämpenemistä: tämä saattaa kestää 3–5 tai 20–30 minuuttia. Siksi sinun pitäisi varmasti harkita boilerin kokoa ja valita yhdellä boilerilla espressokone riippuen päivässä valmistettavien kupillisten määrästä.

Toinen tärkeä aspekti, jota huomioida on se, että boileri lämmittää vettä kahvin, höyryn ja tavallisen kuuman veden valmistamista varten. Tämä tarkoittaa sitä, että et pysty valmistamaan kahvia ja höyryä maidon vaahdottamista varten samaan aikaan. Kahvikupillisen valmistamisen jälkeen sinun täytyy myös odottaa hieman ennen kuin pystyt tuottamaan höyryä (höyryyn käytettävän veden pitää saavuttaa tietty lämpötila – muuten höyryä ei tule kunnolla). Sama pätee myös kahvin valmistamiseen heti höyryn tuottamisen jälkeen: sinun ilmeisesti täytyy odottaa, että vesi jäähtyisi ja saavuttaisi kahvin valmistamiseen käytettävän lämpötilan (90-95 °C).

Jos rukkaat juoda vain espressoa tai aiot käyttää kahvikonettasi vain päivittäin parin maitopohjaisen juoman valmistamiseen, tällainen laite on sinulle täydellinen!

Espressokoneet lämmönvaihtimella (HX koneet)

Nämä koneet ovat varustettu myös yhdellä boilerilla, mutta sitä käytetään höyryn ja kuuman veden valmistamiseen. Boilerin läpi menee erityinen kylmän veden putki – kylmä vesi virtaa tämän putken läpi. Tätä vettä käytetään kahvin valmistamiseen ja se lämmitetään erikseen kunnes se saavuttaa espresson valmistamiseen tarvittavan lämpötilan.

Tällaisten kahvikoneiden suurin etu: ne ovat puolta halvemmat kahdella boilerilla kahvikoneita, mutta pystyvät silti valmistamaan kahvia ja höyryä samanaikaisesti. Ne auttavat myös säästämään energiaa. Sen lisäksi, kahvin valmistamiseen käytettävä putki vetää vettä suoraan vesisäiliöstä tai talo vesijärjestelmästä sen sijaan että ottaisi sen boilerista, joten vesi on taatusti aina raikas.

Verrattuna seuraavan kategorian koneisiin, HX mallien huonoin ominaisuus on se, että käyttäjillä ei ole kontrollia veden lämpötilasta – veden lämpötila putkessa riippuu veden lämpötilasta boilerissa. Myös ennen kahvin valmistamista pitää tehdä jäähdyttävä huuhtelu. Siitä huolimatta, HX järjestelmät vain kehittyvät, joten viimeisimmät HX koneet, kuten kuuluisa Lelit ”MaraX PL62X”, ei vaadi enää tätä huuhtelemista.

Kahdella boilerilla espressokoneet

Nämä laitteet n varustettu kahdella erillisellä boilerilla: Yhtä niistä käytetään kahvin valmistamiseen ja se säilyttää matalamman lämpötilan, kun taas toista boileria käytetään höyryn valmistamiseen ja se pysyy korkeammalla lämpötilalla. Koska maidon vaahdottamineen ei vaikuta muihin koneen sisällä tapahtuviin prosesseihin, kaksoisboilerilla laitteet pystyvät koko ajan säilyttämään sekä kahvin että maidon valmistamiseen tarvittavan lämpötilan. Tämä tarkoittaa myös että kahvia ja höyryä voi tuottaa samanaikaisesti.

Täytyy myös mainita, että nämä koneet vievät luultavasti enemmän tilaa, käyttävät enemmän sähköä (koska niiden täytyy pitää koko ajan molemmissa boilereissa oleva vesi kuumana) ja maksavat hieman enemmän. Täydellinen espresso on varmasti sen arvoista!

Kahvinvalmistuksen kahvapesät

Vielä yksi tärkeä puoliautomaattisen kahvikoneen elementti on sen kahvapesä. Koska kahvi virtaa tämän osan läpi, kahvikoneiden valmistajat kiinnittävät erikoista huomiota niistä täydellisen tekemiseen. Kahvapesien tärkein tehtävä on antaa kahvin virrata niiden läpi painetta muuttamatta, säilyttäen vaadittu lämpötila ja taaten, että vesi uuttaa tampatun kahvin juuri oikealla tavalla. Kahdentapaisilla kahvanpesillä – standardi (pyöreä) ja klassinen E61 – on niiden omat hyvät ja huonot puolet.

Ensimmäisille on ominaista automaattinen ohjaus – veden virtauksen aloittamiseksi tai lopettamiseksi sinun täytyy vain painaa nappia. Muu hoidetaan esiasetettujen asetusten mukaan. Jos etsit kahvikonetta, joka seuraisi samoja asetuksia joka kerta, standardi kahvapesä on juuri se oikea.

Klassista E61 kahvapesää hallitaan vivulla. Veden virtauksen aloittamiseksi, keskeyttämiseksi tai lopettamiseksi, kuten myös kahvin kosteuttamiseksi, sinun täytyy muuttaa vivun asennetta. Nämä asennot eivät ole esiasetettuja, joten sitä hallitaan manuaalisesti. Vaikka tämä kahvapesä ei tarjoa samanlaista yhtäläisyyttä kuin standardi kahvapesä, se antaa muuttaa joitakin asetuksia reaaliajassa. Tämä tarkoittaa sitä, että pystyt aina mukautumaan muuttuviin olosuhteisiin, joka on erittäin tärkeää niille, jotka ovat tehneet kahvinvalmistuksestaan täydellisen. E61 kahvapesä takaa myös lämpötilan jatkuvuuden, joten tämä osa kahvistasi on melkein aina sama.

Suodattimet

Suodatin on myös espressokoneen tärkeä osa. Siihen kahvi tampataan ennen kuin se laitetaan kiinni kahvapesään. Suodattimia on erikokoisia, mutta yksinkertaisimpien lähtötason koneiden suodattimen halkaisija on yleensä 51–53 mm.. Näihin suodattimiin mahtuu vähemmän kahvia, joten paineen saamiseksi siivilän alla on kerros vain yhdellä reiällä. Tällaista suodatinta sanotaan ”paineistetuksi”. 

Korkeamman tason suodattimille on yleensä ominaista pidempi halkaisija (57 tai 58 mm). Niihin mahtuu enemmän kahvia, joten ei tarvitse luoda lisäpainetta siivilää vaihtamalla. Nämä suodattimet ovat ”paineistamattomat”. Vaikka ero 57 ja 58 mm suodattimen välillä on hyvin pieni, jälkimmäinen on standardi ammattitason espressokoneissa.

Suodattimet voivat olla myös yhden tai kahden kupin. Yhden kupin suodattimella on vain yksi nokka, josta valmistettava juoma tulee. Siihen mahtuu vähemmän kahvia, alue mistä kahvia tulee läpi, on pienempi ja sen seinät ovat kaltevat. Vaikka yhden kupin suodattimet ovat hyödyllisiä pienemmän kahvimäärän valmistamisessa, ne eivät ole kovin käytännölliset ja voivat olla haitaksi kahvinvalmistusprosessille. 

Kahden kupin suodattimella on kaksi nokkaa, koko sen alue on luotu juoman ulos päästämiseen ja sen pinta on tasainen, joten maku tulee esiin juuri oikealla tavalla, hyödyntäen kaikkea suodattimeen laitettua kahvia. Niiden muodon takia, joidenkin puoliautomaattisten kahvikoneiden kahden kupin suodattimissa voi käyttää kahvinappeja ja jauhettua kahvia.

Kaikki muut suodattimen osat, kuten sen kahvan materiaali ja väri eivät oikeastaan vaikuta lopputulokseen. Valitsemasi materiaali ja väri riippuvat täysin henkilökohtaisista mieltymyksistäsi. Jotkut sanovat, että kalteva kahva on parempi, koska sen voi laittaa tasaisesti työtasolle. Tällä ei kuitenkaan ole myöskään erityistä vaikutusta: kahvia tampatessa sinun ilmeisesti täytyy kuitenkin nojata kahva pöydän reunaa vasten tai laittaa se erityiseen pidikkeeseen – muuten saatat pilata pinnoitteen.

Mikäli haluat parantaa juomiesi laatua ja tehdä kahvinvalmistusprosessista tehokkaamman, suosittelemme etsimään tampperin, joka sopii hyvin käteen. Kahvin oikea tamppaaminen on erittäin tärkeää, jos haluat nauttia maukkaita juomia. Muista, että laadukas tampperi on paljon muutakin kuin hyvän maun tunnus!

Espressokoneiden höyrysauvat

Höyrysauva on elintärkeä jokaisessa espressokoneessa. Ollaan jo puhuttu höyrystä, joka liittyy veden lämpötilaan: jos lämpötila on liian matala, höyryä ei tule kunnolla. Muista kuitenkin, että höyrysauvan muoto, sen päällyste ja siinä olevien reikien määrä ei ole vähemmän tärkeä.

Lähtötason koneiden höyrysauvat näyttävät tavallisilta putkilta. Ne toimivat mahtavasti, kun sinun täytyy kuumentaa ja vaahdottaa maitoa, mutta ne eivät vain sovi latte artin tekemiseen. 

Sitä myötä kun edetään kahvikonekategorioissa – lähtötason koneista premium-luokan koneisiin – huomaat, että höyrysauvoista tulee hienovaraisemmat ja kapeammat. Tavallisten höyrysauvojen päässä on yksi pikkuinen reikä. Mahtavan cappuccinon lisäksi tällainen höyrysauva pystyy valmistamaan myös laadukasta lattea.  

Premium luokan malleissa on kaksi, kolme tai jopa neljä reikää. Ne luovat pyörivän liikkeen, jota ammattimaiset baristat todella rakastavat. Sellaiset höyrysauvat ovat muotoiltu niin, että ne pystyy laittamaan maitoon hyvin helposti ja ne saavat nesteen pyörimään heti kun reiät koskevat maidon pintaan. Premium-luokan höyrysauvat ovat usein päällystetyt kaksinkertaisella metallilla, joten ne suojaavat sinua palovammoilta ja ovat kätevät manuaalisesti hallitsemiseksi. 

Meidän täytyy huomauttaa, että rippumatta muodosta, voimakkuudesta ja muista höyrysauvasi ominaisuuksista, sen käytön opetteleminen vie aikaa. Sitten kun olet oppinut tämän tekniikan, et pysty ainoastaan valmistamaan kevyttä, luonnollisen makeaa maitovaahtoa, mutta voit kokeilla myös latte artia ja päästä luovuutesi irti piirtämällä kahvisi päälle!

Joissakin kahvikoneissa höyrysauva toimii myös kuuman veden suuttimena. Kuitenkin, jos aiot käyttää kuuman veden toimintoa usein, tai jos olet americanon fani, suosittelemme valitsemaan koneen, jossa on erillinen kuuman veden suutin. Se on paljon kätevämpi.

Espressokoneiden paineventtiilit

Tarkkuuden ja korkeiden standardien arvostajille on paineventtiili, tunnettu myös nimellä manometri, on myös ratkaiseva. Se antaa kahvin ystävien seurata kahvin valmistuksessa käytettävää painetta. Oikeaa espressoa varten pitää käyttää 9 baarin painetta. Jos espressokoneessasi ei ole erillistä vipua paineen säätämiseksi, pystyt muuttamaan sitä vain kahvin määrää tai jauhatusta muuttamalla. Niiden molempien muuttamiseksi tarvitset tosin erillisen kahvimyllyn, et vain konetta.

Espressokone sisäänrakennetulla myllyllä vai ilman?

Pusiau automatinis kavos aparatas su integruotu malūnu

Kahvimylly – olkoot se sitten sisäänrakennettu tai erillinen – on puoliautomaattisella koneella espresson valmistamisen erottamaton osa. Käyttämällä papuja, jotka eivät ole juuri jauhettuja, olisi rikos espressoa vastaan! 

Sisäänrakennettu mylly on mahtava niille, joilla on tiukka budjetti tai tilanpuute keittiössä, mutta haluavat silti nauttia maukkaita, laadukkaita juomia. Ominaisuuksien puolesta tällainen kahvimylly ei eroa paljolla erillisestä myllystä. Ensimmäinen on kuitenkin koneen sisällä, joten koneen lämmetessä se lämmittää myös pavut – tällä saattaa olla negatiivinen vaikutus näiden papujen makuun.

Erillinen kahvimylly eliminoi riskin kokonaan. Sen lisäksi erillisen myllyn hankkiminen antaa sinun valita juuri sellaisen malli, mistä pidät. Mutta mitä sinun tulisi harkita myllyä valitessa? Tärkein osa on terät. Ne voivat olla kartiomaiset tai litteät, keraamiset tai teräksestä. Premium-luokan koneissa on litteät terät, koska ne jauhavat kahvin tasaisemmin – ne voivat silti olla keraamiset tai teräksiset. Joten kummat ovat paremmat? Tähän ei ole yhtä oikeaa vastausta. Teräksestä terät ovat terävämmät, joten ne jauhavat kahvia tarkemmin, mutta kun ne tylsistyvät niiden laatu huononee – joka tarkoittaa sitä, että terät tulee purkaa ja teroittaa. 

Toisaalta, vaikka keraamiset terät saattavat olla vähemmän tarkat aika ajoin, ne eivät koskaan tylsisty, joten tällaiset terät kestävät paljon pidempään. Loppujen lopuksi, oikeaa kahvimyllyä valitessa sinun täytyy päättää: haluatko mieluummin täydellisen maun ja käyttää himan enemmän aikaa terien huoltamiseen vai haluatko säästää aikaa terien huoltamisella ja olet valmis uhraamaan pari kahvin maun nyanssia? Tällä on tietenkin väliä van silloin, kun käytät laadukkaimpia kahvipapuja. Jos pavut ovat vain keskivertaiset, et ilmeisesti tunne makueroa riippumatta teristä.

Kahvin valmistuksen asetukset korkeampaa mestaritasoa varten

Jos ostat espressokoneen, joka on varustettu kaikilla ylhäällä mainituilla ominaisuuksilla, se auttaa taatusti täydellisen kahvin valmistamisessa. Siitä huolimatta on hyvä tietää muutamasta tärkeästä asetuksesta, jotka löytyvät näistä kahvikoneista ja jotka vievät juomasi uudelle tasolle sekä unohtamattomat kahvihetket.

Kahvin valmistamiseen käytettävä lämpötila  

Jopa lähtötason puoliautomaattiset kahvikoneet antavat käyttäjien säätää veden lämpötilaa, mutta tässä tapauksessa on tarjolla vain eri tasot: käyttäjät voivat valita ”low”, ”medium” tai ”high” lämpötilan. Korkeamman luokan malleissa näkyy tarkat numerot ja käyttäjät voivat valita juuri oikean lämpötilan itse.

Veden lämpötila on erittäin tärkeää laadukkaan kahvin valmistamiseksi: liian kuuma vesi voi pilata papujen ainutlaatuisen maun, kun taas liian kylmä vesi ei välttämättä tuo niitä esiin tarpeeksi hyvin. 90 ja 96 °C välinen lämpötila on paras. Näiden rajojen sisällä lämpötilan muuttaminen voi auttaa tuomaan esiin tiettyjä kahvin vivahteita. Mitä lähempänä 90 °C se on, sitä makeampi ja hapokkaampi juoma on. Mitä lähempänä se on 96 °C, sitä kitkerämpi juomasta tulee. Jos tiedät kahvipapusi kuin omat taskusi ja olet varma, että tietyt makuvivahteet tekevät mausta paremman, niin uuttolämpötilan muuttamisen mahdollisuus voi olla varmasti hyödyllinen. Se antaa sinun myös eksperimentoida uusilla mauilla jokaisen kahvikupillisen myötä! Yksi-kaksi astetta sinne-tänne ja lopputulos on aivan erilainen.

Esiuuttotoiminto

Yksi edistyneimmistä teknologian ratkaisuista puoliautomaattisissa kahvikoneissa on ns. esiuuttotoiminto. Tämän toiminnon ansiosta, kahvi suodatinkahvassa kosteutetaan matalalla paineella. Tämä takaa sen, että kun vesi survotaan siitä läpi koko paineella se uuttaa jokaisen kahvipurun eikä vain pientä osaa siitä. Eli luonnollisesti esiuutto vaikuttaa aika paljon valmiin kahvin makuun ja aromaan. 

Joissakin kahvikoneissa on sisäänrakennettu esiuutto, jota ei voi säätää, kun taas toisissa (esimerkiksi ne, joissa on E61 ryhmä) antavat käyttäjien hallita tätä manuaalisesti. Premium-luokan laitteet antavat hallita tätä jopa elektronisesti kätevän näytön avulla. Jos haluat tietää enemmän esiuutosta, siitä on lisätietoja tulevassa luvussa ”Kahvin valmistaminen puoliautomaattisella kahvikoneella”.

Säädettävä veden määrä

Kavos porcija

Maukkaan kahvin valmistamiseksi ei riitä vain oikea veden lämpötila. Veden määrä vaikuttaa ihan yhtä paljon juoman makuun. Puoliautomaattisissa kahvikoneissa veden määrä voi olla joku asetettavissa tai manuaalisesti säädettävissä.

Mikä tulee tavallisen mustan kahvin kokoon, siinä ei ole tiukkoja sääntöjä – henkilökohtainen mieltymyksesi on tässä tärkein. Testaile vain eri määriä ja kokeile eri vaihtoehtoja. Se, mikä mielestäsi on maukkain, on automaattisesti oikea!

Oikea espresso on kuitenkin paljon vaativampi. Täytyy seurata tiettyjä sääntöjä, jotta saisit parhaan mahdollisen maun. Aloita juoman valmistus ja lopeta juuri ennen kuin alkaa tulemaan valkoista vaahtoa. Kun pieni vaalea pilkku ilmestyy tumman espresso creman päälle, tämä on merkki, että juuri se veden määrä tulisi valita espresson valmistamiseksi. Jos käytät espressokonetta E61 ryhmällä, sinun täytyy lopettaa kahvin valmistus juuri oikealla hetkellä joka kerta.

Yhteenveto

Yhteenvetona kaikista täydelliseen kahvikupilliseen johtavista hienouksista voidaan loppujen lopuksi sanoa, että kaikki riippuu halukkuudestasi oppia ja täydentää matkan varrella hankittuja tietoja. Jos tämä puuttuu, jopa edistynein kahvikone on hyödytön. Eli, ennen kuin aletaan puhumaan tällä hetkellä markkinoilla olevista parhaista espressokeittimistä, kerrotan askel askeleelta, miten hallita kahvinvalmistusprosessia ja sen tuloksena tuottaa iloa ravintolatasoisella kahvilla sekä itsellesi että jokaiselle vieraalle, joka astuu ovestasi sisään!

Kahvin valmistaminen puoliautomaattisella kahvikoneella

Espressoa ja mustaa kahvia varten parhaiden kahvipapujen valitseminen

Kavos pupelės espresso kavai

Aloitetaan oikeiden kahvipapujen valitsemisesta. Jos haluat valmistaa espressoa tai mustaa kahvia, mitkä tahansa espressolle tarkoitetulla paahdolla kahvipavut sopivat mainiosti. Valmistusmenetelmä sanotaan yleensä kahvipakkauksessa tai kahvin tuotekuvauksessa. Jos paketissa lukee sana ”espresso” se tarkoittaa, että pavut on paahdettu espressokoneita silmällä pitäen.

Kahvia valmistaessa älä pelkää eksperimentoida! Etsi täydellistä tasapainoa hienovaraisen suklaisen kitkeryyden, virkistävän kesäisen happamuuden ja piilotetun makeuden välillä.

Jos olet aikaisemmin käyttänyt täysautomaattista kahvikonetta ja juuri ostanut puoliautomaattisen, suosittelemme kokeilemaan uudestaan papuja, joita olet jo käyttänyt. Espressokone tuo aika varmasti esiin uusia makuja, joita et ole huomannut aikaisemmin. 

Oikeita papuja etsiessä voisit tietenkin kiinnittää huomiota myös niiden makuominaisuuksiin ja huomioida, että esimerkiksi Afrikassa tai Etelä-Amerikassa kasvatettu ja pestyllä menetelmällä käsitelty kahvi on aina happamampaa kuin Indian tai Indonesian lajikkeet. Tämä ei tarkoita sitä, että nämä lajikkeet ovat paremmat – päinvastoin, se todistaa vain, että puoliautomaattinen kone antaa kaikkien löytää lempikahvinsa, ei väliä kuinka nirso maku heillä on!

Maitopohjaisiin juomiin parhaan kahvin valinta

Kavos pupelės gėrimams su pienu

Jos olet maitopohjaisten juomien fani, valitse pavut vahvemmilla mauilla – mikäli haluat tuntea kahvin makua maidon alta. Ei tarvitse murehtia, että pavut ovat liian kitkeriä, sillä tässä tasapainoisessa duetossa on oma osa sekä kahvilla että maidolla. 

Kun olet oppinut vaahdottamaan maitoa (puhutaan tästä myöhemmin) pystyt valmistamaan mahtavaa kahvia pehmeällä maitovaahdolla, jossa tuntuu luonnollinen makeus, säilyttäen kahvin ainutlaatuisen koostumuksen ja samalla antaen juomalle taivaalliset ominaisuudet laadukkaalla maitovaahdolla.

Oikeanlainen kahvin jauhatus

Kun olet valinnut oikeat kahvipavut, seuraava askel on niiden jauhaminen. Suosittelemme tekemään tämän juuri ennen kahvinvalmistusta, kuten myös jauhamaan juuri sen määrän, mitä tarvitset valmistamaasi annosta varten. Olkoon mylly sitten erillinen tai sisäänrakennettu, se antaa sinun muuttaa kahta asetusta, jotka vaikuttavat todella paljon kahvisi makuun. Siksi, kuten mainittiin jo aikaisemmin, kahvimylly on niin tärkeä espressokoneen osa. 

Ensimmäinen asetus on jauhetun kahvin annos

Riippuen suodatinkahvastasi (tässä tapauksessa puhutaan kahden kupin suodattimesta), siihen mahtuu yleensä 14–20 grammaa jauhettua kahvia. Paras tapa oikean annoksen koon määrittämiseksi on kahvin jauhaminen, suodatinkahvaan kaataminen ja tamppaaminen. Jos annoksen koko on oikein, suodattimeen laitetun tampperin reunan pitäisi olla samalla tasolla suodattimen reunan kanssa.

Muista kuitenkin, että myllysi annoksen kokoa muuttaessa sinun täytyy muuttaa kahvin jauhamisen aikaa eikä itse grammoja. Tämä aika riippuu myllystä, joten käytettävän kahvin painon tietämiseksi, sinun täytyy pitää vaaka vieressä ja käyttää sitä jauhetun kahvin punnitsemiseksi. 

Toinen asetus on jauhatuksen karkeus

Ennen kuin muutat tätä asetusta, valmista annos espressoa ja ota aikaa kaunako kahvin valmistamisessa kestää. Jos käytät 9 baarin painetta, espresson pitäisi valmistua 20–25 sekunnissa, ensimmäiset tipat ilmestyvät 3–4 sekunnin jälkeen. Jos kahvisi valuu nopeammin ja alkaa valumaan melkein heti, jauha se hienommaksi. Jos kahvin valumisen alkamiseen kuluu huomattavasti enemmän aikaa ja aikaa menee yli 25 sekunnin, sinun tulisi jauhaa pavut karkeammaksi. 

Tämä saattaa olla hieman hankalaa, sillä sama määrä papuja karkeammin jauhettuna ei välttämättä mahdu suodattimeen oikein (siten että tampperin reuna on samalla tasolla suodattimen reunan kanssa). Sen tuloksena kahvin uuttaminen vie enemmän aikaa, tee määrästä pienempi ja vasta sitten jauha se karkeammin.

Kun olet saanut jauhatuksen oikeaksi ja espressosi valmistuu 20–25 sekunnissa, maista kahvia ja päätä onko se sinulle oikea. Mikäli kahvisi on paksua, täyteläistä ja täynnä makua, se on aivan täydellinen! Jos juomasi on hieman vetistä, se saattaa tarkoittaa, että jauhetun kahvin määrä on himan liian pieni. Lopulta, jos kahvisi on erittäin paksua ja maut ovat liian tiivistettyjä, jauhetun kahvin määrän tulisi olla pienempi.

Myllyä säätäessä voit myös päätellä paljonko vettä sinun täytyy käyttää. Kuten jo sanottiin, oikea määrä espressoa on valmistettu silloin, kun kahvisuuttimista valuvan kahvin väri on harmaan keltaista. Älä unohda, että sinun tulisi lopettaa kahvinvalmistus heti, kun tämä neste koskee juomasi pintaan eikä odottaa, että siitä tulee yhdenvärinen virta.

Paine kahvin uuton ja esiuuton aikana

Täydellisen espresson saamiseksi, tulisi paine pitää 9 baarin luona valmistuksen aikana. Koska suurin osa koneista ei anna käyttäjien säätää painetta ainoa tapa tämän tekemiseksi on muuttamalla jauhatusta (joka tarkoittaa sitä, että myös paineen seuraaminen voi auttaa myllyn säätämisessä!).

Monissa moderneissa espressokoneissa on esiuuttotoiminto, joka uuttaa kahvia 3–4 baarin paineella ensimmäiset 3 sekuntia. Tämä takaa, että kaikki tampattu kahvi on tasaisesti kosteutettu ja, kun paine nousee 3 sekunnin jälkeen, vesi pääsee vapaasti virtaamaan koko kahvin läpi eikä vain pienestä osasta sitä. E61 ryhmällä koneissa, tämän toiminnon voi tehdä manuaalisesti vetämällä vipua kevyesti ensimmäisten sekuntien ajan. 

Jos sinulla on kone, joka antaa säätää painetta koko valmistusprosessin aikana, se on entistä helpompaa: aloita vain kahvin uuttaminen matalalla paineella ja sitten nosta paine 9 baariin vivun avulla. Muista kuitenkin, että jos esiuutto kestää pidempään kuin pari sekuntia, vesi tulee kahvin läpi erittäin helposti, uuttopaine laskee paljon matalammalle ja hyvä espresso menee karikolle.

Tiikeriraidat, crema ja täydellinen espresso

Kun espresso on valmistettu juuri oikein, sen creman kuviointi muistuttaa tiikerin raitoja. Ns. ”tiikerin raidoitus” on hyvin tunnettu ilmiö espressomaailmassa. 

Eli, kun sinulla on kupillinen espressoa, joka on valmistettu 20–25 sekunnissa 9 baarin paineella, kuvioidulla cremalla ja täydellisen paksulla koostumuksella, seuraava askel on ihan sinun käsissäsi. Loppujen lopuksi, espresso toimii alustana kaikille muille kahvijuomille! 

Klassiset kahvireseptit

Voit nauttia täydellisen espresson sellaisenaan; lisätä siihen vettä ja saat americanon (joka on muuten paljon parempi kuin tavallinen musta kahvi); lisäämällä siihen maitoa saat, riippuen vaahdosta, maukasta cappuccinoa tai lattea.

Americano ja musta kahvi

Americano vs lungo

Americano on parempaa kuin musta kahvi. Miksi? Kuten jo sanottiin, espressoa valmistaessa kahvia uutetaan täysillä, kunnes sillä ei ole enää mitään annettavaa. Mustaa kahvia valmistaessa taas uuttaminen vain jatkuu, johtaen myös jauhetun kahvien huonojen ominaisuuksien kahviin joutumiseen. Jos päätät sen sijasta valmistaa espresson ja lisätä siihen kuumaa vettä, säilytät juomasi parhaat ominaisuudet, samalla kun lisätty vesi antaa juomalle lisää makeutta – ilman epätoivuttuja, epämiellyttäviä makuja

Maitopohjaiset juomat: cappuccino ja latte

Cappuccino vs latte

Miten valmistaa maukas maitopohjainen kahvijuoma? Ensin sinun täytyy oppia latten ja cappuccinon välillä. Tiedät jo, että nämä molemmat perustuvat espressoon – koska se on niin tiheää, näet sen kupin reunoissa, kun pyöräytät kuppia. Suurin ero näiden juomien välillä on maidon määrässä ja miten se on vaahdotettu.

Kupillisessa cappuccinoa on ⅓ espressoa, ⅓ maitoa ja ⅓ maitovaahtoa, kun taas latte koostuu espressosta, melkein koko kupillisesta lämmintä maitoa, kuten myös ylemmästä kerroksesta kermaista maitovaahtoa, jonka paksuuden tulisi olla hieman yli 1 cm-n. Molempien juomien valmistustekniikka on sama, mutta resepteistä käy selväksi, että cappuccino tarvitsee enemmän maitovaahtoa.

Miten vaahdottaa maitoa cappuccinoa tai lattea varten? 

Ennen kuin laitat vaahdottimen maitokannuun, päästä hieman höyryä liinaan päästäksesi eroon kondensaatiosta. Sitten ota vasemmalla kädellä kannun pohjasta kiinni ja laita vaahdotin siihen siten, että vaahdotin nojaa nokkaa vastaan ja vaahdota maitoa liikuttamatta sitä puolelta toiselle.

Kun olet varma, että vaahdotin on suorassa ja kaikki reiät ovat maidossa, käytä oikeaa kättä vaahdon täysin avaamiseen. Heti sen tehtyä laske kannua hieman alas. Vaahdottimen reikien pitäisi sitten koskea maidon pintaan ja kuulet jatkuvaa tshhhh ääntä. Jos juuri näin tapahtuu, hurraa – vaahdotat maitoa!

Tällä hetkellä sinun täytyy päättää, onko vaahto tarkoitettu lattelle vai cappuccinolle. Jos se on ensimmäinen, vaahdota maitoa tällä tavalla 3 sekuntia, ja jos se on jälkimmäinen, vaahdotuksen ei tarvitse olla pidempi kuin 5 sekuntia. Kun tämä aika on kulunut, muuta kannun asentoa hieman, että vaahdotin olisi ennemmin vinossa kuin suorassa. Sitä tehdessä seuraa kuitenkin että, reiät pysyvät maidon sisällä.

Jos teet kaiken oikein, maidon keskelle syntyy kierre – se vetää hitaasti sisäänsä kaikki kuplat. Tässä vaiheessa maitovaahto sekoitetaan lämpimällä maidolla. Kun olet oppinut tämän tekniikan, pystyt valmistamaan maitoa, joka silkkisen pehmeää ja pilvenkevyttä. 

Vaahdota maitoa cappuccinoasi varten, kunnes se saavuttaa 65 °C lämpötilan (voit käyttää aluksi lämpömittaria ollaksesi lämpötilasta varma). Tämä lämpötila paljastaa kaikki madon laktoosissa olevan luonnollisen makeuden, joten juoma ei tarvitse sokeria, vaikka muuten olisit tottunut aina makeuttamaan kahviasi.

Lattea varten vaahdota maitoa, kunnes se saavuttaa 70 °C lämpötilan. Tämä takaa, että maito pysyy pidempään lämpimänä ja jopa viimeinen siemaus on ihanan lämmin ja miellyttävä.

Tämän prosessin lopussa, katkaise höyry nopealla liikkeellä (tee tämä vasemmalla kädellä, sillä mitä aikaisemmin käytit kannun pitelemiseen – oikean kätesi pitäisi nyt olla kannun kahvassa). Laita kannu sivuun ja puhdista höyrysauva liinalla. Päästä myös hieman höyryä päästäksesi eroon maidon jämistä sauvan sisällä.

Anna maidon levätä 15 sekuntia, ota kahvasta kiinni ja pyöritä maitoa vastapäivään, kunnes vaahto muuttuu kiiltäväksi. 

Jos valmistat lattea, käytä kannun nokkaa kaataaksesi maitoa kapeana virtana, mutta cappuccinoa valmistaessa kaada maito kannun reunan yli yhdellä jyrkällä liikkeellä, jotta kaikki vaahto menisi kerralla kuppiin. 

Mikä tulee maitopohjaisiin kahvijuomiin, flat white ja espresso macchiato ovat myös erittäin suosittuja. Ensimmäistä reseptiä varten jätä vaahdotus täysin välistä ja kaada vain kuuma maito kuppiin kuin olisit tekemässä lattea. Toista reseptiä varten valmista maitovaahto cappuccinon vaahdon tavalla ja laita siitä 4–5 lusikallista espressoon.

Lopuksi älä unohda, että jokaista näistä juomista tulisi nauttia heti valmistuksen jälkeen – silloin ne ovat maukkaimmat!

Puoliautomaattisten kahvikoneiden huolto

Päivittäinen. Muista aina huuhdella kahvapesä juomien välissä päästämällä siitä hieman vettä ja puhdista suodatinkahva huolellisesti kahvipurujen pois heittämisen jälkeen. Myös vaahdotin tulisi puhdistaa liinalla heti käytön jälkeen. Älä myöskään unohda pestä tippakaukaloa ja kuppiritilää, kun olet lopettanut juomien valmistamisen päiväksi!

Kerran viikossa tai 100 annoksen jälkeen. Suorita kahvapesän ja suodatinkahvan puhdistus erityisellä puhdistustabletilla (joillakin puoliautomaattisilla kahvikoneilla on tätä varten erikoinen umpisuodatin). Tämä auttaa pääsemään eroon kahvijäämistä ja öljyistä. Voit myös liottaa puhdistustabletin veteen, laittaa kahvan ja suodattimet sinne, antaa niiden seisoa ainakin 15–30 minuuttia, sitten huuhdella ne kunnolla puhtaalla vedellä.

Tarvittaessa. Jos kahvikoneessasi on sisäänrakennettu mylly, älä unohda puhdistaa sitä ajoittain kahvimyllyjen puhdistustableteilla.

Kalkin poistaminen kahvikoneestasi: Jos koneessasi on termolukolla lämmitysjärjestelmä, sinun täytyy tehdä säännöllisesti kalkinpoisto käyttöohjeen mukaan. Jos koneessasi on kuitenkin sisäänrakennettu lämmitin (tai lämmittimet), suosittelemme käyttämään vesisuodattimia tai pehmeää vettä – tämä on siksi, koska sekä tavallinen kalkinpoisto-ohjelma että itse kalkki voivat vaurioittaa konetta. Jos kalkkia on kertynyt ja sinulla on tämän takia ongelmia, suosittelemme ottamaan yhteyttä kahvikoneiden huoltoteknikkoon.

Suosituimmat kotikäyttöön tarkoitetut espressokoneet

Tehdäksemme oikean espressokoneen valinnasta helpomman listattiin parhaat ja suosituimmat markkinoilla olevat espressokoneet. Ollaan ryhmitetty nämä laitteet hinnan mukaan, joten voit tehdä valinnan teknisten ominaisuuksien lisäksi myös hinnan perusteella. Tarkat kuvaukset jokaisesta laitteesta auttavat sinua vielä pidemmälle.

Parhaat espressokoneet: alle 300 €

Tekniset tiedot De’Longhi „EC230.BK De’Longhi „EC251.W“ De’Longhi EC685.M
DeLonghi EC230.BK De’Longhi EC 251.W De’Longhi EC 685.M
Yleiset ominaisuudet
Valmistaja De’Longhi De’Longhi De’Longhi
Valmistusmaa Kiina Kiina Kiina
Teho 1100 W 1100 W 1300 W
Vesipumpun paine 15 baaria 15 baaria 15 baaria
Manometri Ei Ei Ei
Vaahdotin Kapea putki Leveä putki Leveä putki kahdella asennolla (vaahdotetulle ja ei-vaahdotetulle maidolle)
Erillinen kuuman veden suutin Ei Ei Ei
Sisäänrakennettu mylly Ei Ei Ei
Hallinta
Näyttö Ei Ei Ei
Näyttö Kiertokytkin Napit Ohjelmoitavat napit
Asetukset
Ohjelmoitava annoksen koko Ei Ei Ei
Lämpötilan asetukset Ei Ei Kyllä
Muut ominaisuudet Mahdollisuus valmistaa juomia kahvinapeista Mahdollisuus valmistaa juomia kahvinapeista; mahdollisuus muuttaa veden lämpötilaa; sisäänrakennettu kalkinpoisto-ohjelma ja säädettävä vedenkovuus
Säiliöt
Vesisäiliö 1 l 1,1 l 1,1 l
Mitat ja paino
Kahvikoneen mitat (leveys x korkeus x syvyys) 20,5 cm x 28,5 cm x 34,3 cm 20,8 cm x 32,7 cm x 32 cm 14,9 cm x 30,3 cm x 33 cm
Paino 4,3 kg 3 kg 4,2 kg
Suodatinkahvan koko (mm) 51 mm 51 mm 51 mm
Pakkaus sisältää
Pakkaus sisältää Yhden kupin suodatin, kahden kupin suodatin, muovinen lusikka/tampperi jauhetulle kahville Yhden kupin paineistettu suodatin, kahden kupin paineistettu suodatin, muovinen lusikka/tampperi jauhetulle kahville Yhden kupin paineistettu suodatin, kahden kupin paineistettu suodatin, muovinen lusikka/tampperi jauhetulle kahville

 

De’longhi EC230.BK

Kahvikone De’Longhi „EC230.BK“

Yksi edullisimmista ja suosituimmista kahvikoneista, tämä malli täyttää varmasti kaikki kahvinvalmistuksen aloittelijan vaatimukset. Se antaa helposti valmistaa yhden tai kaksi kupillista espressoa tai mustaa kahvia, sekä vaahdottaa maitoa maitopohjaisille juomille. 

Laitetta on hyvin helppo käyttää: käytä vain kiertokytkintä koneen etupaneelissa. Yhdelle puolelle kääntäessä vapautuu höyry ja toiselle puolelle kääntäessä laite alkaa valmistamaan kahvia. Koneen sisällä, on pieni, mutta vakaa, ruostumattomasta teräksestä lämmitin, joka en erittäin kestävä ja pitkäikäinen. 

Vielä yksi tärkeä ominaisuus on mahdollisuus käyttää myös korkeampia kuppeja tai laseja, jotka ovat jopa 11 cm korkeat. Sen lisäksi kone näyttää erittäin tyylikkäältä – se tuo varmasti kauneutta sisustukseesi.

De’longhi EC251.W

Kahvikone De’Longhi „EC251.W“

Tämä malli on myös suosittu budjetilla käyttäjien seassa. Vaikka se on hieman vanhempi kuin ensimmäinen kone, se on erittäin suosittu. Toisin kuin edellinen kone, tätä hallitaan kolmella etupaneelissa sijaitsevalla napilla: ON/OFF nappi, kahvinappi ja höyrynappi. 

Suurin ero näiden kahden koneen välillä on ilmeisesti se, että ”EC 251.W” käyttää paineistettuja suodattimia (puhuttiin niistä artikkelin ensimmäisessä osassa). Näiden suodattimien kaksikerroksisen pohjan luoman paineen ansiosta espressosi päälle tulee erittäin paksu, tiheä crema – vaikka pavut eivät olisi täydellisesti jauhetut. Tämän mallin maidonvaahdotin on hieman erimuotoinen, joten aloittelijat pystyvät vaahdottamaan maitoa helposti. 

Vielä yksi todellinen että koneella pystyy valmistamaan kahvia myös kahvinapeista (siksi koneella on E.S.E. merkintä – Easy Serving Espresso). Muista kuitenkin, että tähän koneeseen sopivat matalammat kupit jotka ovat enintään 8,6 cm korkuisia.

De’longhi EC685.M

Kahvikone De’Longhi „EC685.M“

Tämä kone on kategorian kiistaton johtaja. Miksi? Noh, ensinnäkin sen metallinen runko ja tyylikäs muotoilu tekevät tästä koneesta erittäin modernin, joten se sopii kaikkeen sisustukeen. 

Yhtä tärkeää on se, että tämä malli on erittäin kapea (ainoastaan 14,9 cm leveä!), joten jokaisessa keittiössä on sille riittävästi tilaa. Mikä tulee koneen hallintaan, sillä on ohjelmoitavat napit yhdelle tai kahdelle kahvikupilliselle. Sen lisäksi tämä malli antaa sinun säätää veden lämpötilaa (voit valita kolmesta eri tasosta), joka tarkoittaa sitä, että voit eksperimentoida eri kahveilla. 

Kuvista näkee, että tämän koneen maidonvaahdotin eroaa hieman aiemmin mainituista malleista. Tällä vaahdottimella on kaksi asentoa: yksi antaa sinun valmistaa kuumaa maitoa ilman vaahtoa ja toinen valmistaa maitovaahtoa. Kone pystyy valmistamaan kahvia myös kahvinapeista – ja, jotta se olisi vielä helpompaa, koneen mukana on erityinen suodatin kahvinapeille. Tämän koneen tavalliset suodattimet ovat paineistetut, joten mahtava crema on taattu! 

Ohjelmoitava veden kovuus ja sisäänrakennettu merkkivalo ilmoittavat käyttäjälle, kun kone tarvitsee kalkinpoistoa. Nämä kaksi yhdistettynä tekevät koneen huoltamisesta paljon helpomman. Huomioiden kaikkea ylhäällämainittua, ei ole ihme, että kone on ollut tässä hintaluokassa johtavalla asemalla jo useita vuosia.

Parhaat espressokoneet: 500 – 800 €

Tekniset tiedot Sage „The Barista Express SES875“ Anita PL042TEMD Rancilio Silvia E
Sage The Barista Express SES875 Lelit Anita PL042TEMD Rancilio Silvia E
Yleiset ominaisuudet
Valmistaja Sage Lelit Rancilio
Valmistusmaa Kiina Italia Italia
Teho 1850 W 1000 W 950 W
Vesipumpun paine 15 baaria 15 baaria 15 baaria
Manometri Kyllä Kyllä Ei
Vedenlämmitin Lämpölukko PID järjestelmällä Boileri (250 ml) + PID järjestelmä Boileri (300 ml)
Vaahdottimen tyyppi Professional steamer Professional steamer Professional steamer
Erillinen vesisuutin Kyllä Ei Ei
Sisäänrakennettu mylly Kyllä Kyllä Ei
Hallinta
Näyttö Ei Ei Ei
Ohjaustyyppi Ohjelmoitavat napit Vivut Napit
Asetukset
Ohjelmoitava annoksen koko Kyllä Ei Ei
Lämpötilan asetukset Kyllä Kyllä Ei
Muut ominaisuudet Integroitu irrotettava tampperi Integroitu tampperi

Säiliöt
Vesisäiliö 2 l 2,7 l 2 l
Mitat ja paino
Kahvikoneen mitat (leveys x korkeus x syvyys) 33 cm x 40 cm x 31 cm 31.5 cm x 36.8 cm x 25.5 cm 23.5 cm x 34 cm x 29 cm
Paino 12 kg 10.2 kg 14 kg
Suodatinkahvan koko (mm) 54 mm 57 mm 58 mm
Pakkaus sisältää
Pakkaus sisältää Annostelija “Razor”, yhden ja kahden kupin suodattimet (paineistetut ja paineistamattomat), kahvilusikka, integroitu tampperi, ruostumattomasta teräksestä maitokannu, puhdistuslevy ja tabletit, puhdistusharja ja muut työkalut, vesisuodattimen pidike ja vedensuodatin Yhden ja kahden kupin suodattimet, kahvinappisuodatin Yhden ja kahden kupin suodattimet, jauhetun kahvin lusikka, ruostumattomasta teräksestä tampperi

Sage The Barista Express SES875

Kahvikone SAGE „The Barista Express SES875“

Tämä sisäänrakennetulla myllyllä ja lukemattomilla lisävarusteilla (katso ylhäällä taulukossa olevaa listaa!) espressokone saa sinut tuntemaan olevasi todellinen kotibarista. 

Pystyt jauhamaan pavut juuri oikein suoraan suodatinkahvaan (sen koko ei ole vielä ihan ammattimainen, mutta melkein). Integroidulla tampperilla pystyt tamppaamaan kahvisi kunnolla ja laittamaan sen suoraan koneeseen. Tämä kone ylpeilee lämpökierukka-lämmitysjärjestelmällä sisäänrakennetulla digitaalisella lämpömittarilla, toisin tunnettu kuin PID järjestelmä. Tämä tarkoittaa, että voit säätää kahvisi lämpötilaa ja eksperimentoida erilaisilla kahvimauilla. Annoksen kokoakin pystyy säätämään helposti. Korkeapaineinen pumppu antaa sinun valmistaa kermaista ja aromaattista, kun taas ammattimainen vaahdotin antaa sinun vaahdottaa maitoa todellisen baristan tavoin ja nauttia ravintolalaatuista kahvia kotonasi. 

On tärkeää mainita, että koneen mukana tulee kahdenlaisia suodattimia: paineistetut ja paineistamattomat. Voit kokeilla molempia ja valita suodattimet, jotka sopivat sinulle parhaiten. Myöskään ei tarvitse murehtia laadukkaan maitokannun löytämistä – sekin on setissä mukana. Loppujen lopuksi, tämä kahvikone on täydellinen niille, jotka haluavat tuntea olevansa todelliset baristat, mutta eivät halua perehtyä ammattimaisen kahvinvalmistuksen hienouksiin.

Lelit Anita PL042TEMD

Kahvikone Lelit „Anita PL042 TEMD“

Tämä Italiassa valmistettu Lelit, tuo meidät korkeammalle mestaritasolle. Ihan kuten ylempänä oleva Sage malli, ”Anita”-alla on sisäänrakennettu mylly, joten pavut jauhetaan suoraan suodatinkahvaan ennen jokaista juoman valmistusta. Suodatinkahvan halkaisija lähestyy jopa ammattimaista tasoa – se mitta on 57 mm. 

Sen lisäksi, kuten suurimmalla osalla ammattimaisista kahvikoneista, tälläkin on boileri, vaikkakin pieni. Se takaa kahvinvalmistukseen käytettävän veden vakaan lämpötilan. Kuparisen boilerin kapasiteetti on 250 m. Mainitaan myös, että tämän koneen lämpenemisessä ei kestä kovin kauan – vain 3 minuuttia riittää. PID lämpötilan säädin, joka on asennettu boileriin, antaa sinun säätää kahvin ja höyryn lämpötilaa. Siinä mielessä tämä kone tarjoaa jopa enemmän mahdollisuuksia kuin Sage malli. Lopuksi kätevä vaahdotin antaa sinun vaahdottaa maitoa kaikille lempi maitopohjaisille juomille.

Rancilio Silvia E

Kahvikone Rancilio „Silvia E“

Mikäli haluat viedä kahvinvalmistusrituaalisi kokonaan uudelle tasolle, suosittelemme harkitsemaan Rancilio, tunnettu italialainen kahvikoneiden valmistaja, ”Silvia E” mallia. Sen laadukkailla materiaaleilla ja raskasmetallirungolla, jokainen tämän koneen yksityiskohta todistaa sen luoneiden ihmisten ammattitaitoa. 

Koneen sisällä on boileri, joka säilyttää erinomaisesti tarvittavan lämpötilan (ihan kuten markkinoilla olevissa ammattikoneissa!). Boileri on erittäin hyvin eristetty, joten se auttaa säästämään myös virtaa. Ammattimainen 58 mm suodatinkahva sopii käyttäjän käteen vaivattomasti ja saa sekä amatöörit että todelliset ammattilaiset rakastumaan siihen hetimmiten. Höyrysauva, joka on myös ammattimainen, antaa sinun nauttia maidonvaahdotusta täysillä ja jopa kokeilla latte artia. Koko kahvikoneen settiin kuuluu kestävä ammattimainen tampperi. 

Vaikka tämä malli ei ole varustettu sisäänrakennetulla myllyllä (eli sinun täytyy ostaa se erikseen), se ei ole välttämättä huono asia. Mainittiin jo, että mitä ammattimaisempi kone, sitä vähemmän todennäköistä, että siinä on sisäänrakennettu mylly.

Parhaat espressokoneet: 9501300 €

Tekniset tiedot Sage „the Barista™ Touch SES880“ Ascaso „Steel Duo PID Black&Wood“ Lelit MaraX PL62X
Sage the Barista Touch SES880 Ascaso Steel Duo PID Black&Wood Lelit MaraX PL62X
Yleiset ominaisuudet
Valmistaja Sage Ascaso Lelit
Valmistusmaa Kiina Espanja Italia
Teho 2400 W 2068 W 1400 W
Vesipumpun paine 15 baaria 20 baaria 15 baaria
Manometri Ei Kyllä Kyllä
Veden lämmitysjärjestelmä Lämpökierukka PID järjestelmällä Lämpölukko PID järjestelmällä Ruostumattomasta teräksestä HX boileri (1,8 l) PID järjestelmällä
Vaahdottimen tyyppi Automaattinen vaahdotin Ammattimainen vaahdotin Ammattimainen vaahdotin
Erillinen kuuman veden suutin Kyllä Kyllä Kyllä
Sisäänrakennettu mylly Kyllä Ei Ei
Hallinta
Näyttö Värillinen kosketusnäyttö Ei Ei
Ohjaustyyppi Kosketusherkkä Vipukytkimet Vipu ja kahvat
Asetukset
Ohjelmoitava annoksen koko Kyllä Kyllä Ei
Lämpötilan asetukset Kyllä Kyllä Kyllä
Muut ominaisuudet Automaattinen maidonvaahdotus ja muut automatisoidut toiminnot, mahdollisuus tallentaa reseptejä Ammattimainen suodatinkahva ja vaahdotin, ohjelmoitava esiuutto E61 kahvapesä, mahdollisuus vaahdottaa maitoa ja valmistaa kahvia samanaikaisesti
Säiliöt
Vesisäiliö 2 l 2 l 2,5 l
Boilerin kapasiteetti 1,8 l
Mitat ja paino
Kahvikoneen mitat (leveys x korkeus x syvyys) 32,2 cm x 40,7 cm x 32,2 cm 27 cm x 36 cm x 31.5 cm 22 cm x 35 cm x 41 cm
Paino 20 kg 12 kg 18.8 kg
Suodatinkahvan koko (mm) 54 mm 58  mm 58  mm
Pakkaus sisältää
Pakkaus sisältää Ruostumattomasta teräksestä maitokannu, puhdistuslevyt ja tabletit, kasinkertaiset suodattimet, yhdenkertaiset suodattimet, vedensuodatin ja pidike, puhdistusharja, annostelija ”Razor”, kuusiokoloavain, vaahdottimen puhdistustyökalu, veden kovuuden testeri, tampperi Puusta suodatinkahva (58 mm halkaisijalla), 5 ruostumattomasta teräksestä suodatinta: 2 paineistamatonta suodatinta (yhden ja kahden kupin), 2 paineistettua suodatinta (yhden ja kahden kupin) ja 1 kahvanappi (E.S.E.) suodatin, ammattimainen alumiinista tampperi, suodatin kahvapesän puhdistamiseen 58 mm kaupallistason suodatinkahva, 4 suodatinta: 9–11 g, 14–18 g, 18–21 g ja yksi umpisuodatin puhdistuksiin, koroke espressokupeille, vedensuodatin, 58 mm ruostumattomasta teräksestä tampperi puusta kahvalla

Sage the Barista™ Touch SES880

Kahvikone Sage „the Barista™ Touch SES880“

Tämä kahvikone on varmaan se, mistä jokainen kahvinoviisi unelmoi! Vaikka se kuuluu puoliautomaattisten espressokoneiden kategoriaan, tämä kone on kuin oma henkilökohtainen barista. Toiminnot ovat täysin automaattiset: sinun täytyy vain seurata ohjeita tai muuttaa asetuksia värillisellä kosketusnäytöllä. 

Koneesta löydät jopa 5 esiasetettua juomaa. Painamalla yhtä juomista pääset katsomaan muutettavia asetuksia: niihin kuluu jauhatuksen aika (kone on varustettu sisäänrakennetulla kahvimyllyllä), kahvinvalmistuksen lämpötila ja aika, ja jopa maidonvaahdotuksen taso. Maitoa vaahdottaessa sinun täytyy laittaa automatisoitu vaahdotin maitoon ja siinä se – työkalu vaahdottaa baristalaatuisen maidon ihan itse. Innovatiivisen lämmitysjärjestelmän ansiosta kone lämpenee erittäin nopeasti ja pystyy valmistamaan kuppi kupin perään kahvia. Sisäänrakennettu PID lämpötilan hallitsija antaa käyttäjien säätää lämpötilaa halunsa mukaan ja leikitellä erilaisilla kahvin mauilla. Voit jopa luoda ja tallentaa 6 omaa reseptiä! 

Tämä kahvikone on täydellinen vaihtoehto niille, jotka haluavat nauttia maukkaista juomia nopeasti ja kätevästi sekä samalla siirtää osan vastuusta itse koneelle. Älä unohda katsoa myös pakettiin sisältyvien lisäosien listaa – se on todella vaikuttava! 

Ascaso Steel Duo PID Black&Wood

Kahvikone Ascaso „Steel Duo PID Black&Wood“

Mikäli pidät asioiden käsin tekemisestä, unelmoit perinteisestä baristan työstä ja arvostat kahvikoneen muotoilua ja ulkonäköä yhtä paljon kuin sen toimintoja, tämä kone on tarkoitettu juuri sinulle! 

Yksi sen parhaista ominaisuuksista on 58 mm suodatinkahva, joka on tavallinen tämän tyylisissä ammattimaisissa laitteissa. Tämän suodatinkahva on valmistettu puusta (joka antaa sille ylellisen tuntuman ja mukavan pinnan) ja sille on ominainen kulma, jonka ansiosta se pysyy pystyssä työtasolla, joten voit tampata kahvisi juuri oikein. 

Vielä yksi tärkeä ominaisuus on vaahdotin kuumankestävällä päällyksellä. Voit turvallisesti koskettaa sitä jopa vaahdotusprosessin aikana. Voidaan itsevarmasti sanoa, että se on ihan täydellinen myös lattea varten. Kahvikoneella on kaksi erillistä lämmitysjärjestelmää: yksi höyrylle ja yksi kahvinvalmistukselle (tätä järjestelmää sanotaan kaksois-termolukoksi). Järjestelmät takaavat, että sekä höyryä että kahvia varten tarvittava lämpötila saavutetaan erittäin nopeasti. Sen lisäksi kahvinvalmistuksen ja maidonvaahdotuksen välillä ei tarvitse pitää taukoja. 

Mikä tulee ensimmäiseen, ohjelmoitava ja säädettävä esiuuttotoiminto ja veden lämpötila ovat hyödyllisiä. Kupinlämmitintä on mietitty myös – laitteen päällä on laaja kupinlämmitystila. Lopulta teollinen muotoilu ja valaistun vesisäiliön ihanat yksityiskohdat luovat mukavan esteettisen lisäyksen.

Lelit MaraX PL62X

Kahvikone Lelit „MaraX PL62X“

Kiivetään espressokoneiden portaita ylös ja päästään lähemmäs kahvinvalmistuksen taiteen puhtainta muotoa. Tämä HX kahvikone on varustettu erittäin tilavalla boilerilla. Erillisellä kahvinvalmistusjärjestelmällä, perinteisellä E61 uuttoryhmällä ja ammattimaisella vaahdottimella, joten se antaa hallita koko kahvinvalmistusprosessia alusta loppuun. 

Ensimmäisenä herättää huomiota E61 uuttoryhmä, joka takaa korkeimman tason lämpötilan vakauden ja antaa käyttäjien valmistaa kahvia juuri niin kuin he haluavat. Nosta kahvaa hieman, ja laitat esiuuttotoiminnon päälle, sitten nosta se kokonaan ylös ja seuraa veden painetta manometrissa varmistaaksesi, että se on juuri oikea kahvinvalmistusta varten- Kahvinvalmistuksen aikaa ja valmistetun kahvin määrää ei pysty ohjelmoimaan E61 ryhmällä, mutta se tarkoittaa, että voit toimia tilanteen mukaan ja lopettaa kahvinvalmistuksen manuaalisesti juuri silloin kun se tuntuu oikealta. 

Samalla kun espressosi valuu, voit vaahdottaa maitoa cappuccinoa tai lattea varten (tämä on HX boilerin ansiosta). Koska tämän laitteen vaahdotin on erittäin voimakas, se antaa vaahdottaa isomman määrän maitoa, vaikka kahdelle juomalle kerralla. 

Heti tämän koneen ensimmäistä kertaa nähdessä rakastut kahvinvalmistuksen taiteeseen. Tämä laite on niille, jotka näkevät kahvinvalmistuksen käsityönä ja ovat valmiita työstämään tämän prosessin jokaista yksityiskohtaa, kunnes se on täydellinen. 

Parhaat spressokoneet: yli 1500 €

Tekniset tiedot Sage „the Oracle™ Touch SES990“ Rocket Espresso „R Cinquantotto“ Lelit Bianca PL162T
Sage the Oracle™ Touch SES990 Rocket Espresso R Cinquantotto Lelit Bianca PL162T
Yleiset ominaisuudet
Valmistaja Sage Rocket Espresso Lelit
Valmistusmaa Kiina Italia Italia
Teho 2400 W 1400 W 1400 W
Vesipumpun paine 15 baaria 15 baaria 15 baaria
Manometri Ei Kyllä Kyllä
Veden lämmitysjärjestelmä Kaksi erillistä boileria PID järjestelmällä Kaksi erillistä boileria PID järjestelmällä Kaksi erillistä boileria PID järjestelmällä
Vaahdottimen tyyppi Automatisoitu vaahdotin Ammattimainen vaahdotin Ammattimainen vaahdotin
Erillinen kuuman veden suutin Kyllä Kyllä Kyllä
Sisäänrakennettu mylly Kyllä Ei Ei
Hallinta
Näyttö Kosketusnäyttö Erillinen kosketuspaneeli Ei
Ohjaustyyppi Kosketusherkkä Vivut ja kahvat Vivut ja kahvat
Asetukset
Ohjelmoitava annoksen koko Kyllä Ei Ei
Lämpötilan asetukset Kyllä Kyllä Kyllä
Muut ominaisuudet Täysin automatisoitu prosessi: jauhatus, tamppaaminen, vaahdotus Ammattimainen pyörivä pumppu: mahdollisuus yhdistää kone vesijärjestelmään Mahdollisuus säätää painetta kahvinvalmistuksen aikana; mahdollisuus yhdistää laite vesijärjestelmään
Säiliöt
Vesisäiliö 2,5 l 2,5 l 2,5 l
Boilerin kapasiteetti (tiedot lisätään myöhemmin) 580 ml kahville ja 1,8 l höyrylle 800 ml kahville ja 1.5 l höyrylle
Mitat ja paino
Kahvikoneen mitat (leveys x korkeus x syvyys) 37 cm x 41 cm x 45 cm 31 cm x 38.5 cm x 44 cm 29 cm x 40 cm x 40 cm
Paino 12 kg 20 kg 20 kg
Suodatinkahvan koko (mm) 58  mm 58  mm 58  mm
Pakkaus sisältää
Pakkaus sisältää Ruostumattomasta teräksestä maitokannu, kahden kupin suodatin, yhden kupin suodatin, vedensuodatin ja pidike, puhdistus levyt ja tabletit, kahviporolaatikko, puhdistusharja myllyn terille, vaahdottimen puhdistusjauhe, vedenkovuuden testeri (tiedot lisätään myöhemmin) Kahden ja yhden kupin suodattimet, pohjaton suodatinkahva, umpisuodatin, 70 l vedensuodatin, ruostumattomasta teräksestä tampperi alumiinisella kahvalla, kahvapesän harja, mikrokuituliina, lisävaahdotin, lisäosat laitteen vesijärjestelmään yhdistämistä varten

Sage the Oracle™ Touch SES990

Kahvikone Sage „the Oracle™ Touch SES990“

Tällä Sage kahvikoneella mennään ihan uudelle puoliautomaattisten kahvikoneiden aikakaudelle. Varustettu kahden boilerin lämmitysjärjestelmällä ja ammattimaisella 58 mm suodatinkahvalla, johon mahtuu jopa 22 g kahvia, tämä lähestyy entistä enemmän ammattimaisia koneita. 

Koneessa on myös enemmän automaattisia toimintoja: tämä kone ei ainoastaan vaahdota automaattisesti maitoa, baristaa imitoiden ja joka kerta täydellistä tulosta säilyttäen, mutta se myös tamppaa jauhetun kahvin itse sisäänrakennetulla tampperilla. 

Automaattinen paineen hallinta on kuitenkin ilmeisesti tämän mallin innovatiivisin ominaisuus – se tarkoittaa, että kahvin valmistukseen käytettävän veden paine pysyy aina vakaana, siten saaden kaikki kahvisi makuominaisuudet. Tässä sage mallissa löytyvien lukuisten reseptien lisäksi, siinä on automaattinen americano: sinun täytyy vain valita juoma ja kone valmistaa tuplaespresson ennen veden lisäämistä erillisestä suuttimesta. Sen lisäksi se antaa käyttäjien tallentaa 8 erillistä henkilökohtaista reseptiä. 

Tämä kahvikone on täydellinen ihmiselle, joka pitää laadukkaasta kahvista ja aktiivisesta osanotosta kahvinvalmistusprosessiin, mutta kuitenkin haluaa, että jotkut vaiheet olisivat automaattiset.

Rocket Espresso R Cinquantotto

Kahvikone Rocket Espresso „R Cinquantotto“

Rocket Espresso on tunnettu kaupallisien ammattimaisten kahvikoneiden valmistaja. Ei ole yllättävää, että kotikäyttöön tarkoitetussa ”R Cinquantotto” mallissa on kaikki tyypilliset ammattimaisen kahvinkeittimen ominaisuudet. 

Pyörivä pumppu antaa käyttäjien valita heille parhaiten sopivan veden saannin tavan: voitte valita irrotettavan vesisäiliön tai yhdistää koneen suoraan vesijärjestelmään. Tämä on taatusti kätevää, jos kone on toimistolla ja sitä käytetään useamman juoman peräkkäiseen valmistamiseen. Tässä mallissa on myös kaksi erillistä boileria, joiden lämpötilaa voi säätää integroidulla PID järjestelmällä. 

Kosketusherkkä hallintapaneeli antaa sinun valita halutut toiminnot helposti, mutta E61 kahvapesän olemassaolo tarkoittaa, että kahvia valmistetaan manuaalisesti. Kuten muut laitteet tällä ryhmällä, ”R Cinquantotto” malli antaa sinun hallita kahvinvalmistusprosessia erityisellä tarkkuudella ja lopettaa sen juuri oikealla hetkellä. 

Sisäänrakennettu ajastin on myös mahtava lisä. Se antaa kahvin ystävien seurata kahvinvalmistusta ja seurata vaadittuja normeja. Tämä kone yhdistää viimeisimmät teknologiat vanhimpiin espressoperinteisiin. Se on täydellinen kunnianhimoisille ammattimaisille baristoille.

Lelit Bianca PL162T

Kahvikone Lelit „Bianca PL162T“

“Bianca on todellinen Lelit-in mestariteos. Kaikkien edellisten mallien uudistettujen ominaisuuksien lisäksi se tekee lempikahvilasi ja olohuoneesi erottamattomaksi. Kaunistettu kauniilla puisilla yksityiskohdilla ”Bianca” sopii mihin tahansa sisustukseen täydellisesti. Ruostumattomasta teräksestä runko on tämän koneen todistus kestävyydestä ja järkähtämättömästä valmiudesta valmistaa montakin juomaa peräkkäin. Muut tämän laitteen ominaisuudet ovat kuitenkin vielä ainutlaatuisemmat. 

Ensinnäkin on mahdollisuus yhdistää suoraan vesijärjestelmään, joten tämä espressokone sopii täydellisesti kotikäytön lisäksi myös paikkoihin, jotka vaativat useamman juoman peräkkäistä valmistamista. Entä valmistettavien juomien laatu? 

E61 ryhmän, PID järjestelmän, manometrin ja ajastimen lisäksi siinä on myös lisäominaisuus, joka voi tehdä sinusta kahviasiantuntijan. Tämä ominaisuus paineen hallinta vipu. Se saattaa kuulostaa yksinkertaiselta, mutta niin nerokkaat ideat yleensä kuulostavatkin. Vipu antaa säätää veden painetta kahvinvalmistuksen aikana – ja jos pidät paineen 9 baarin luona, saat kaikki kahvisi parhaat maut. 

Makeus, Kitkeryys, happamuus – mikään näistä mauista ei ole koskaan aikaisemmin ollut niin eloisa eikä niin harmonisesti yhteen sulanut. Tämä kone vie sinut varmasti täydellisen kahvikupillisen luokse. Jos olet koskaan miettinyt, voiko kotona valmistettu kahvi tosiaan olla yhtä hyvää kuin ravintolassa, voidaan nyt sanoa itsevarmuudella: Lelit ”Bianca” avulla se voi!

Löydät kaikki nämä koneet (ja muuta) verkkokaupastamme https://www.kahvikaveri.fi. Jos olet kuitenkin vielä epävarma mikä laite olisi oikea vaihtoehto sinulle tai mikäli sinulla on kysymyksiä tietystä mallista, voit aina ottaa yhteyttä asiakaspalvelijoihimme. Autetaan mielellämme sinulle parhaan espressokoneen valinnassa!