P.
T.
Min.
Sek.
Ei vielä kysymyksiä.
Antti V. 4 elokuun, 2022
Kaiken kaikkiaan hyvä ostis. Olen omistanut kolme erilaista ja -tasoista manuaalikonetta ja saan tällä ihan yhtä hyvää ellei parempaakin kahvia. Useinhan kahviasiantuntijat näitä automaattikoneita karsastaa, mutta luulen että näissä uusissa koneissa on tapahtunut harppaus laadukkaampaan suuntaan. Puhdistaminenkin on naurettavan helppoa. Ainoa asia mitä en ole saanut toimimaan kunnolla on Latte Macchiato. Kuvien ja mainoslauseiden perusteella kuuman maidon pitäisi erottua osittain maitovaahdosta ja juomassa kuuluisi olla kolme kerrosta. Näin en ole saanut tapahtumaan vaikka olen huvikseni kokeillut kaikenlaisia maitoja iKaffesta punaiseen. Siitä lähtee yksi piste ihan periaatteesta vaikken itseasiassa itse ko. kahvia juokaan vaan vaimo.
Risto I. 30 joulukuun, 2021
Pavel Telezhenko 9 syyskuun, 2021
Очень доволен!
Kommenttisi
Nimi
Sähköposti
Voit valita, mitä evästeitä haluat meidän käyttävän. Osa niistä ovat välttämättömiä, eikä niitä siksi voi kytkeä pois päältä.
Nämä evästeet ovat välttämättömiä, jotta verkkosivustomme toimisi oikein, eikä niitä voi kytkeä pois päältä. Ne eivät kerää käyttäjän tunnistetietoja.
Näiden evästeiden avulla voimme optimoida verkkosivustoamme ja nähdä sivuston liikenteen lähteet. Käytämme tähän tarkoitukseen Google Analytics -alustaa. Kerätyistä tiedoista ei voi tunnistaa sinua, eikä niitä jaeta kolmansille osapuolille. Näiden evästeiden salliminen antaa sinulle mahdollisuuden käyttää live chat -toimintoa ja vastaanottaa siten apua konsulteiltamme.
Kukaan ei pidä mainoksista internetissä – varsinkaan täysin epäolennaisista mainoksista. Näiden evästeiden avulla pystymme tunnistamaan tarpeesi ja tuomaan esille vain olennaisimmat tarjoukset. Näet mainoksia, vaikka et ottaisi näitä evästeitä käyttöön, mutta silloin niitä ei ole räätälöity tarpeidesi ja kiinnostuksen kohteidesi mukaan.