1+1

Kahvijuoman historia: espresso

#espresso #historia #kahvi

Vaikka kahvi ei ole peräisin Italiasta, on meillä runsaasti syytä kiittää tätä Välimeren maata. Italia nimittäin on antanut meille kahvikulttuurin täydellisimmän juoman eli espresson!

Italia saavutti teollisen vallankumouksen huipun 1800-1900-l vaihteessa. Tehtaiden johtajat huomasivat, että heidän työntekijänsä olivat aina energisempiä ja tuottavampia kahvitaukojen jälkeen. Oli ainoastaan yksi ongelma – kahvitauko kesti liian kauan!

Kahvin valmistus kesti jopa 5 minuuttia, puhumattakaan sen nauttimiseen käytetystä ajasta… Ennen espressokoneiden keksimistä, kahvia valmistettiin samalla tavalla kuin turkkilaista kahvia: hienoksi jauhettu kahvi kiehautettiin pienessä metallisessa kannussa. Tämä vei liikaa aikaa, joten jonkun täytyi kehittää uusi tapa valmistaa kahvia.

Kahvitaukojen “vallankumous” tapahtui vuonna 1884. Angelo Moriondo patentoi ensimmäisen espressokoneen, jota kutsuttiin nimellä “Uusi höyrykoneisto säästeliääksi ja nopeaksi kahvijuoman valmistukseksi”. Tällä menetelmällä pystyttiin pieniä määriä kahvia alle minuutissa.

Espressokoneen toiminta perustuu siihen, että lähes kiehuva vesi työntyy paineella jauhetun kahvin läpi. Tämän ansiosta juoma on paksua, tummaa, aromaattista ja siinä on runsas crema.

Espresso kirjoitetaan usein expresso ja tämä kirjoitustapa tuntuukin oikealta juoman nopean valmistustavan kannalta. Oikein kirjoitettuna sana espresso viittaa kuitenkin tapaan, jolla vesi puristetaan kahvijauheen lävitse.

Espresson tärkeimmät ominaisuudet:

  • Jauhetun kahvin määrä – 7 ± 0.5 g
  • Yksiköstä valuvan veden lämpötila – 88 ± 2 °C
  • Lämpötila kupissa – 67 ± 3 °C
  • Veden paine – 9 ± 1 bar
  • Suodattumisaika – 25 ± 5 s
  • Määrä kupissa (creman kera) – 25 ± 2.5 ml

Kahvipaketeissa voi usein nähdä sanan “espresso”, mutta espresso ei ole mikään tietyn tyyppinen kahvilaatu. Espresso tarkoittaa vain ja ainoastaan yllä esitetyllä tavalla paineistetulla kuumalla vedellä valmistettua juomaa.

Kansainvälistä espressopäivää juhlitaan 24. marraskuuta!

Kahvi on yksi maailman suurimmista kauppatavaroista. Vaihdetuin on öljy 🙂

Espresso on niin suuri osa italialaista elämäntyyliä, että Italian hallitus kerää säännöllisesti tietoja kansalaisten espressonkulutuksesta.

Espresso historia. Kahvikaveri

Jos tilaat Italiassa missä tahansa kahvilassa espressoa, älä odota sitä pöydässä. Italian yleinen mielipide on, että espressoa juovat pöydässä ainoastaan turistit, vanhukset ja liikuntarajoitteiset. Lisäksi pöydässä nautittu espresso saattaa maksaa jopa kaksi kertaa enemmän!

Sinun ei tarvitse olla italialainen nauttiaksesi aidosta espressosta italialaiseen tyyliin. Nautinnollisia kahvihetkiä!

PIKAVALIKKO